Julkaistu , julkaisija

Minäpä uskalsin palkata ensimmäisen työntekijän!

Heli2

 

Nyt on sitten pidetty yrityksemme ensimmäinen työhaastattelukin. Ja hyvä sellainen. Palkkasin nimittäin startup-firmaamme ensimmäinen työntekijämme!

 

Välillä minua vaivaa yrittäjyyskeskustelujen kielteisyys, välillä taas ärsyttää niiden kaikenkarvainen hypetys. Otanpa nyt esimerkiksi vaikka tämän poliitikkojakin kuumottaneen aiheen eli ensimmäisen työntekijän palkkauksen. Pessimistien mielestä tämän pitäisi olla äärimmäisen vaikeaa, kun taas hypettäjät korostavat vain, miten ihanaa ja helppoa yritystä on kasvattaa.

 

Tässä asiassa olen keskitien kulkija eli realisti. Talousasioissa olen melkeinpä inhorealisti. En halua olla yksi niistä yrittäjistä, joka selostaa muutaman vuoden kuluttua, että oli niin ihanan luovaa palkata uusia kivoja ihmisiä, mutta jäipähän siinä luovuuden hötäkässä tellit ja lellit maksamatta.

 

Miksi palkkasimme ensimmäisen työntekijämme? No, yksinkertaisesti siksi, että emme tule enää toimeen ilman tuotepäällikköä. Mallistojemme jatkuva kehittäminen vaatii osaajaa. Yhtiökumppanini Elina oli työskennellyt aikaisemmin suunnittelija Nina Kyberin kanssa ja vinkkasi minulle, että tässä saattaisi olla oikea ihminen.

 

Alusta asti minusta tuntuikin, että tässä hän on. Miten voi kahden ihmisen arvomaailma ja tapa suhtautua elämään kohdata näin hienosti! Mutta yritin myös toppuutella itseäni, koska työhaastattelussa ei auta innostua liikaa vaan pitää pää kylmänä.

 

Ehkä tämä työhaastattelu meni muutenkin vähän toisin kuin yleensä. Sen sijaan, että olisin vain kysellyt Ninalta hänen ajatuksiaan ja ominaisuuksiaan, kerroin brändistämme ja suunnitelmistamme. Toki myös tolkutin hänelle, tietääkö hän varmasti, että on lähtemässä vakaasta työsuhteestaan kohti startup-yritystä. Oli kyllä hienoa, kun Nina keskustelumme jälkeen totesi: ”Minulle ei ole kukaan missään yrityksessä selittänyt näin tarkkaan asioita. Minä luotan sinuun ja haluan lähteä ilman muuta mukaan.”

 

Siitä tämä sitten lähti. Aamulla toimistolle ensin saapuva keittää kaffet. Sitten alamme hommiin. Minä olen kokeillut mallistoamme kymmenien ihmisten päälle, ja Nina on ryhtynyt noiden kokemusten perusteella parantelemaan mallistoa. Esiin on noussut miljoonia erilaisia yksityiskohtia, joita en ollut tullut edes ajatelleeksi. Lasketaanko vielä hihantietä alemmas, jotta käyttäjän on helpompi pukea tämä päälleen? Onkohan pesumerkki tässä kohtaa hyvässä paikassa? Onkohan tämä tähän vaatteeseen sopiva kangas?

 

Kyllä hyvä työkaveri on elämän ilo! Eilen katselimme Ninan kanssa kashmir-mallistoamme mallinukkejen päällä. Huh huijaa, että olivat upeita. Yhdessä totesimme, että tästäkin mallistosta tulee ihan mahtava.

 

Pian sinäkin pääset kokeilemaan!

 

Lämmöllä,

Heli

Kommentit: 1

Kommentit: 1

Mirjami Petro-Uotila |
VS: Minäpä uskalsin palkata ensimmäisen työntekijän!
Onnea matkaan Heli ja Nina!
Vain rekisteröidyt käyttäjät voivat jättää kommentteja.
Kirjaudu sisään ja jätä kommentti Rekisteröidy heti