Tarinamme

Tarinamme

SilverC_8694_180619_2200px

Yhdestä puhelusta voi lähteä liikkeelle iso tarina. Tässä mekin nyt olemme – uudessa showroomissamme Museokadulla Helsingin Töölössä. Vielä täällä on melko tyhjää, mutta pian katutason huiman korkeaa tilaa täyttävät mallirekit, suunnittelupöydät ja ompelukonekin. Sekä tietysti uudet vaatemallistomme, jotka on suunniteltu ja tehty ihmisiä varten.

 

Me nimittäin puhumme mieluummin ihmisistä kuin asiakkaista. Asiakas ostaa, mutta me haluamme tarjota ihmisille vaatteillamme aivan uuden elämän.

 

Mutta palataan siihen ensimmäiseen puheluumme. Minulla oli sen soittamiseen kaksi kimmoketta. Ensimmäinen oli se, että näin ympärilläni liikaa pelokkaita ihmisiä. Toinen syy oli Martta-mummoni.

 

Sairastuin vuonna 2015 melanoomaan ja kävin läpi tuskallisen elämänvaiheen. Oli luontevaa liittyä sosiaalisessa mediassa ryhmiin, joissa me melanoomaa sairastavat jaoimme kokemuksia ja tuimme tosiamme. Noissa keskusteluissa huomasin yhä useammin, että kaltaiseni ihmiset todella pelkäsivät aurinkoa – aivan kuten minä itsekin. Kun muu perheeni lomamatkoilla käveli kadun aurinkoista reunaa kasvot taivaalle suunnattuina, minä suuntasin vaistomaisesti kadun varjoisalle puolelle.

 

Koska en kuitenkaan ole syntynyt tänne maailmaan varjoissa hiipimään, aloin etsiä UV-suojattuja vaatteita aikuisille. Kummastuksekseni en löytänyt kuin uima-asuja tai rantavaatteita. Ei siis yhtäkään vaatetta, joka päällä olisin voinut mennä töihin tai tapaamaan ystävää kahvilaan! Päätin, että asialle täytyy tehdä jotakin.

 

Martta-mummoni puolestaan sai minut innostumaan vaatealasta. Asuin lapsuuteni ja nuoruuteni isovanhempieni kanssa ja tehtäviini kuului mummon vaatteiden vetoketjujen vetäminen. Martalla oli maailman parhaimmat sääret, mutta vankan keskivartalon takia hänen oli vaikea pukea vaatteita päälleen saatikka löytää sopivia. Jonnekin takaraivooni jäi kolkuttelemaan suunnitelma: jonakin päivänä minä olen töissä yrityksessä, joka tekee kauniita vaatteita Martta-mummon kaltaisille ja kaikille niille, joiden on vaikea saada vaatteita ylleen.

 

Melanooman pelko ja Martta-mummo mielessäni tartuin siis puhelimeen ja mietin, että Aalto- yliopistossa on varmaan parasta osaamista vaatteiden osalta. Jos haluaa tehdä vaatteita, joissa on UV-suoja ja vaatteita, jotka jokaisen on helppo pukea päälleen, tarvitsee jonkun, joka osaa alan. Itse olen tehnyt työurani markkinoinnin ja myynnin parissa ja voisin väittää osaavani sen.

 

Kun Elina vastasi puhelimeen, tuli heti tunne, että tämän ihmisen tapaamista olen odottanut jo pitkään. Sanoin heti alkuun, että minulla ei ole minkäänlaista kokemusta tekstiilialalta, mutta voisitko kertoa minulle… Kysymyksiä riitti!

 

Ja Elinahan kertoi. Hän on monessa yrityksessä vaikuttanut ja yliopistouraa tekevä tekstiili- ja vaatetustekniikan diplomi-insinööri ja materiaalitekniikan tohtori. Puhelun lopussa ehdotin, että tarjoaisin mielelläni kaffet, jos tapaisimme. Ja sitten kun tapaamispäivä viimein koitti, olin unohtanut lompakkoni kotiin. Mutta ei hätää, Elina tarjosi ystävällisesti ne rehvakkaasti lupaamani kupposet.

 

Elina sanoi sen ensin: Eikös meidän kannattaisi perustaa yhdessä yritys? No kyllä kannattaisi, vastasin heti. Jo ensitapaamisessa tajusin, että kun laitamme osaamisemme ja jatkuvan halumme oppia uutta yhteen, meillä on koossa mahtavat mahdollisuudet. Elämä on parhaimmillaan, kun kaksi ideoita pursuavaa ihmistä löytää toisensa ja pääsee suunnittelemaan asioita yhdessä! Olemme molemmat oppineet, että omaan osaamiseen kannattaa luottaa, mutta ei väärällä tavalla. Kannattaa aina kuunnella muita osaajia. Kun olemme tavanneet rahoittajia, he ovat olleet poikkeuksetta innostuneet yrityksestämme ja antaneet hyviä neuvoja. Olemme testailleet mallistoamme monilla ihmisillä ja saaneet arvokasta palautetta.

 

Kun nappien sijaan tarroin suljettavaan paitaan epäilevästi suhtautuva mies kertoi paidan olleen hänen elämänsä paras ja nopeimmin päälle puettava paita, tuntuu onni meidän molempien sydämessä asti. Tai kun kotisairaanhoidossa työskentelevä lähihoitaja innostui vaatteistamme ja halusi kaikkien suomalaisten kuulevan niistä, päätimme oitis, että näin tulee tapahtumaan.

 

Siispä, liity joukkoomme ja tilaa Silver Clothing-postia itsellesi! Me tarvitsemme Sinun ideoitasi ja kerromme mielellämme Sinulle kuulumisiamme! Seuraavissa blogeissa pääset tutustumaan myös Elinan ja tuotepäällikkömme Nina ajatuksiin.

 

Lämmöllä, Heli

Klarna Checkout
kauppiaan tiedot